Puuvillalla menestyksekäs vuosi 2017

Mediatiedote 15.2.2018
Porin Puuvilla Oy, Renor Oy, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

Kauppakeskus Puuvillan tulos kuluneelta vuodelta on ennätyksellinen. Kokonaismyynti lisääntyi vuoden 2017 alusta huimat 10,6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna ja myynti kasvoi tasaisesti kaikilla toimialoilla. Kävijämäärät kasvoivat 10,8 prosenttia. Lisäksi kauppakeskus on vahvistanut palveluvalikoimaansa kymmenen uuden toimijan voimin. Puuvillan kauppakeskuksen kaikki liiketilat ovat tällä hetkellä vuokrattuna ja koko kaupunkikorttelin vuokrausaste Puuvilla Business Park mukaan luettuna on huikea 95 prosenttia. Lokakuussa 2017 Pohjoismainen kauppakeskusyhdistys valitsi Puuvillan Suomen parhaaksi kauppakeskukseksi.

Kymmenen uutta toimijaa ja Satakunnan suurin lelukauppa

Puuvillan tarjonta monipuolistui merkittävästi vuoden 2017 aikana. Yhteensä kymmenen uutta toimijaa; Kotipizza, Kauppahuone Riveri, Vila, Katsastuskontti, Puuvillan Kukka, Jungle Juice Bar, eeWa’s Shoes, John’s Bakery, henkilöstövuokrausyritys GoOn ja nuorisotila Puuvillan Nuokkari, aloittivat kauppakeskuksen tiloissa. Lisäksi heti vuoden 2018 alussa seikkailupuisto Huikee Extreme avasi aivan uudenlaisen sisäseikkailuradan ja suuren lainaussuosion saavuttanut kauppakeskuksessa toimiva kirjasto laajensi tilojaan tuplaamalla neliömääränsä.

Heti kesän 2018 alussa Muksumassi avaa lähes 1000 m2 myymälän ja Puuvilla saa tiloihinsa Satakunnan suurimman lelu- ja lastentarvikeliikkeen. Samalla kauppakeskuksen ravintolamaailma monipuolistuu, kun aasialaisia herkkuja tarjoava Kuma avaa ovensa huhtikuussa toisessa kerroksessa. Lisäksi palveluita parannetaan asentamalla toinen setelitalletuksia vastaanottava pankkiautomaatti Otto Plus Puuvilla Areenan kupeeseen, keskelle kauppakeskusta. ”Olemme innoissamme saadessamme kasvattaa palveluvalikoimaamme entisestään. Voimme vihdoin todeta Puuvillan vakiinnuttaneen paikkansa Satakunnan suurimpana kauppakeskuksena”, kauppakeskusjohtaja Tea Siivola toteaa.

Myös Porin Piilaaksoksi kutsuttu Puuvillan Business Park on saanut runsaasti uusia toimistovuokralaisia, muun muassa suunnittelutoimistot Insta Automation Oy:n ja Oucons Oy:n. Lisäksi Porin ensimmäinen SOTE-keskus avautui viime vuoden lopussa Puuvillan Kaupunkikorttelissa nimellä SOTE-keskus Cotton. ”Vaikka Puuvilla profiloituu kauppakeskus edellä, on Business Parkiksi nimeämällämme kaupunkikorttelilla merkittävä rooli Satakunnan liike-elämässä. Me haluamme olla mukana mahdollistamassa tätä kehitystä ja muokkaamassa kaupunkikuvaa nykyaikaiseen suuntaan.”, kiinteistöjohtaja Juha Veistonen kertoo.

Ympäristöystävällisyys keskiössä

Puuvilla on saanut runsaasti tunnustusta ympäristöystävällisestä toiminnastaan. Kauppakeskus on yksi Suomen ympäristöystävällisimmistä. Sen lämmityksen ja jäähdytyksen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat nollatasolla. Energiatehokkuutta tuo mittava maalämpöjärjestelmä, jonka toimintaa tukee kauppakeskuksen katolle asennetut 2226 aurinkopaneelia. Kaikki kaupunkikorttelissa käytetty ostosähkö on tuotettu tuulivoimalla. Jätteiden kierrätykseen kiinnitetään erityistä huomiota ja sähköautoille on varattu omat latauspisteensä. Vuoden 2017 lopussa City Linja aloitti liikennöinnin toisena päätepysäkkinään Puuvillan Kaupunkikortteli. Puuvilla onkin edelläkävijä ympäristöystävällisten investointiensa ja hankkeidensa johdosta.

Suomen paras kauppakeskus 2017 – myös Pohjoismaiden paras?

NCSC Finland, Pohjoismainen kauppakeskusyhdistys valitsi Puuvillan Kauppakeskuksen Suomen parhaaksi kauppakeskukseksi lokakuussa 2017. Tämän johdosta Puuvillan Kauppakeskus jatkaa finaaliin ja edustaa Suomea pohjoismaisessa kauppakeskuskilpailussa, jonka voittaja julkistetaan Oslossa NCSC:n pohjoismaisen konferenssin yhteydessä toukokuussa 2018. Tuomariston perustelujen mukaan Puuvilla on alueensa ylivoimainen toimija, jonka monipuolinen sisältö palvelee asiakkaitaan ennakkoluulottomasti. Puuvillan on menestyvä keskus ja myös potentiaalinen sekä kehittymisen että tuloksellisuuden saralla. Puuvilla on osannut hyödyntää oman ympäristönsä ja on asiakastyytyväisyyskyselyiden mukaan kirkkaasti omien asiakkaiden ylistämä.

Vuokrausaste yli 95 prosenttia

Kauppakeskuksen kaikki liiketilat ovat tällä hetkellä vuokrattuna. Koko kaupunkikorttelin vuokrausaste on huikea 95 prosenttia. ”Ollaksemme uskottava toimija ja voidaksemme tarjota asiakkaillemme odotukset ylittävän kauppakeskuskokemuksen, meidän täytyy pystyä uudistumaan jatkuvasti. Tapahtumakonseptimme palvelee tätä tarkoitusta mutta liikemixiä on vaikea uudistaa ilman tarvittavia tiloja. Positiivisena ongelmana koemmekin jatkuvia laajentumispaineita.”, kauppakeskusjohtaja Tea Siivola tiivistää menestyksen avaimet.

Lisätietoja:

Tea Siivola, kauppakeskusjohtaja, Porin Puuvilla Oy, p. 040 017 9048
Juha Veistonen, kiinteistöjohtaja, Porin Puuvilla Oy, p. 044 970 6068

*
Puuvilla on kaupunkikortteli, jossa historiallinen kulttuurimiljöö yhdistyy ainutlaatuisella tavalla moderniin kauppakeskukseen. Puuvilla muodostaa Satakunnan vetovoimaisimman kaupan, palvelujen, tapahtumien ja tulevaisuudessa myös asumisen keskittymän. Puuvillan Kauppakeskuksessa on noin 70 liikettä ja 2000 maksutonta pysäköintipaikkaa. Porin Puuvilla Oy:n omistavat tasavertaisin osuuksin Renor ja Ilmarinen. Lokakuussa 2017 Pohjoismainen kauppakeskusyhdistys valitsi Puuvillan Suomen parhaaksi kauppakeskukseksi.

15.2.2018


« Takaisin